Eero Suvilehto - v slovenčinez

Roztržitý muž zabudne aj seba – a cíti sa výborne.

Hajamielinen mies unohti itsensäkin - ja sai hyvän olon.


Kto sa smeje naposledy, len-len že sa smeje.

Joka viimeksi nauraa, tuskin nauraa.


Pustá duša vidí pustatiny.

Autio sielu näkee erämaita.


Niet takého malého svetla, ktoré by nedokázalo vrhnút’ tieň.

Ei niin pientä valoa, ettei silläkin jo varjonsa.


Vlastné oči – ale v prenajatej hlave.

Omat silmät, mutta lainapäässä.


Zem, zbytočne nami trasieš. Dlho nezostávame múdrymi.

Suotta maa ravistelet, pitkäksi aikaa emme viisastu.


Hory sú v tmavej livreji: majú k dispozícii večnost’.

Tunturi tummissaan: olisi ikuisuutta illalliseksi.


Kým pršalo všetci sme si boli blízki. Teraz má každý svoj vlastný tieň.

Sateessa oltiin kaikki sukulaisia. Nyt jokaisella oma varjonsa.


Nerozprávaj o krajinách, ktoré t’a nenavštívili.

Älä puhu paikoista, jotka eivät käyneet sinussa.


Vikingovi sa podarilo dosaihnut’ dial’ky, no zvládne aj more poznania?

Pitkälle on päässyt viikinki, selviääkö tiedon merestä.


Vždy sa nájde dajaký šikovny Viking, ktorý oficiálne poverený Kolumbus.

Aina joku vikkelämpi viikinki ennen virallista Kolumbusta.


Vlast’ zvykne zatvorit’ hranice. Matka Zem je otvorená pre všetkých.

Isänmaa vahtii rajojaan. Äiti maa on auki kaikille.


Keby sme mali oč z kameňa, videli by sme ako tečú hory.

Jos olisi kiviset silmät, näkisimme kuinka vuoret virtaavat.


Neunavuješ sám seba, unavujú t’a tvoje masky. Lepia sa na tvár.

Et sinä itseesi väsy, vaan naamioihisi. Tarttuvat kasvoihin.


Otváraj opatrne. Kniha t’a číta.

Avattava varovasti. Tämä kirja lukee sinua.


Translated by Igor Hochel and Eero Suvilehto. Published in the magazine of the Union of Slovak Writers, Literaturny Život, 9.9.2002.